Näin viimeyönä unta että menimme herra H:n kanssa naimisiin. Kaikki järjestelyt olivan puolitiessä ja asiat aivan sekaisin. Hääpaikkakaan ei ollut tiedossa. Kävimme katsomassa jotain vanhaa latoa vaihtoehtona, muistan kun unessa sanoin että paikan  tulee olla iso, sillä vieraita meillä on paljon.
Muistan kun kävelimme alttarille ja herra H käveli liian nopeasti, tiuskaisin sitten häntä hiljentämään, ei kuitenkaan hiljentänyt. Koko uni oli aivan sekava, muistan kuitenkin että halusin vihille ja miten onnellinen olin unessani.

Todellisuudessa naimisiin meno ei tulisi vielä kyseeseenkään. Olen vasta 19-vuotias. Vaikka olemme olleet herra H:n kanssa jo pitkään yhdessä en silti voisi kuvitellakaan että kihlat tulisivat ajankohtaiseksi vielä pitkään aikaan.
Totta puhuen olen hetkellisesti miettinyt millaista elämä olisi sinkkuna, saisin tehdä mitä haluan ja kenen kanssa tahansa. Olen välillä niin väsynyt tähän tilanteeseen, haluaisin jotain muuta. Tuntuu että herra H pitää minua itsestäänselvyytenä, eikä jaksa enää tehdä mitään suhteemme eteen.
Ei auta vaikka yrittäisin puhua hänelle, ei herra H osaa puhua tunteistaan tai näyttää niitä. Alussa kaikki oli niin erilaista että ihan itkettää!
Minusta tuntuu että nyt olisi hyvä aika erota. Molempien kannalta.
 Mutta kyllä minusta tuntuu että olen vieläkin rakastunut. Välitän enemmän herra H:sta kuin itsestäni. Tekisin mitä vain että hän olisi onnellinen. Hyppäisin varmasti kalliolta alas jos hän käskisi.
Kyllä minulla on vielä hyvä olla hänen kanssaan. Olen oma itseni, hän tekee minusta minut.
Minusta tuntuu että suurimpana ongelmana tässä on se, että herra H ei osaa puhua tunteistaan. Hän ei näytä enää niin että välittää.

Minä olen huomion kipeä. Tarvitsen huomiota ja rakkautta ja kun näitä on tarpeeksi minäkin olen onnellinen! Minulle merkitsisi paljon hyvänyön suukot, heihei-pusut, huomenta suukot yms. Merkitsisi paljon kuulla olevansa rakastettu, minulle olisi tärkeää kädestä kiinni pitäminen...

Onkohan tämä liikaa vaadittu?