Olen vähän sekaisin kaikesta. Itseasiassa melkein kaikesta. Vaikka minulla on jo paljon, jotain puuttuu silti.

Olen nuori naisen alku, 19-vuotias. Olen seurustellut reilut kaksi vuotta ja viimeisen puolivuotta asunut avoliitossa. Mieheni (herra H.) on hyvä, ehkä vähän liiankin hyvä. Ainakin ihan liian kiltti. Mietin välillä, olenko ansainnut hänet. Välillä taas on tunne, että tässäkö tämä kaikki nyt sitten on?

HALUAN ENEMMÄN!

Tiedän ettei herra H pettäisi minua koskaan, ei ikinä. Mutta hän on muuttunut. Silloin alkuaikoina hän otti minut huomioon, antoi huomiota ja rakkautta. Kirjoitti jopa kirjeitä armeijasta kun asuin toisella paikkakunnalla!
Nyt ei ole enää niin. Tottakai tiedän että hän välittää vielä ja haluaa olla kanssani, mutta on muuttunut. Arki on liian arkista. Haluan toimintaa. Ei ole ihanaa kun hän tulee töistä, katsoo vähän telkkaria ja käydään nukkumaan. Ja viikonloput! Vihaan hänen sinkkukavereitaan. He pyytävät ryyppäämään, baariin ja ajelemaan ja tottakai herra H lähtee kun pyydetään... Ei siinä mitään jos joinakin viikonloppuina, mutta kun melkein joka viikonloppu! Nämä hänen kyseiset sinkkuystävät kuvittelevat että hän voi elää samoin kuin he, ilmoittamatta menoistaan kenellekään, tekemällä mitä tahtoo. Kumpa he löytäisivät itselleen naiset..
Ei sillä että itse haluaisin kyhjöttää kotona, en halua! Haluan minäkin elää, elää nuoruutta ja tehdä kaikkea!

Tänään olemme menossa ystävä pariskunnan luokse grillaamaan ja ottamaan muutamat kaljat ja siiderit. Tämän kyseisen pariskunnan lisäksi meillä on toiset kaverit jotka seurustelevat, muut ovat sinkkuja. Ihanaa kerrankin tehdä jotakin yhdesä toisen parin kanssa!
Toivottavasti ilta onnistuu..

No helpottaa ainakin tieto, että voinhan aina juoda perseet olalle ja kunnolla ranttaliksi!

Ah, elämä on ihanaa!